Piko ja Fantasio kohtaavat Marsupilamin raivon!

09.03.2016 Tri Tuomio

Suomalaiset Pikon ja Fantasion ystävät ovat nyt sangen erikoislaatuisessa ja asemassa, silä edellinen suomeksi julkaistu albumi Kullantekijät (Le faiseur d’or) vuodelta 1970 oli Jean Claude Fournierin ensimmäinen Pikon ja Fantasion ruorissa ja Marsupilamin viimeinen vierailu sarjassa pitkään aikaan. Vanha maestro André Franquin piirsi Marsupilamin osuuden tähän albumiin, mutta sen jälkeen pilkkuturkki katosi sankarikaksikkomme seikkailuista vuosikymmeniksi ja moni epäili tämän katoamisen olevan ikuista mallia. Marsupilaamin odotettu paluu Pikon ja Fantasion maailmaan tapahtuu kuitenkin nyt uunituoreessa albumissa Marsupilamin raivo, jonka alkuteos Le colére du Marsupilami ilmestyi kuluvan kuun 4. päivä. Vuodesta 1970 on melkoinen hyppy kuluvaan vuoteen, mutta sehän vain tekee näistä albumeista mielenkiintoista vertailtavaa.

PF111PjaF01162_jpg

 

Fournierille on tosin pakko antaa hieman tasoitusta, sillä hän oli ensimmäistä kertaa näiden hahmojen luotsina. Marsupilamin raivosta vastaavat Fabien Vehlmann (teksti) ja Yoann (kuvat) ovat jos useamman albumin veteraaneja, eivätkä he palloa pudota Marsupilamin kohdallakaan. Sisupussi pääsee mellastamaan heti sydämensä kyllyydestä.

PF0116_3

Santafion metkujen ansiosta Piko ja Fantasio ovat allergisia maininnallekin Marsupilamista. Saatuaan arkkivihollisensa katalat konnankoukut selville he suuntaavat Palombian viidakkoihin vanhaa ystäväänsä tapaamaan. Ja nimenomaan nämä viidakot ovat ainakin allekirjoittaneelle tämän albumin parasta antia. Yoann nimittäin hallitsee viidakon mittasuhteet, eli puut ovat asiaan kuuluvan massiivisia ja niin on pororoca-vuorovesiaaltokin. (Jälkimmäinen tosin saattaa olla liioiteltu, mutta hieno se on silti.)

PF0116_5

Eurooppalaista seikkailusarjakuvaa parhaimmillaan siis tarjolla. Vaarallisia alkuasukkaita, mystisiä raunioita ja villipetoja ei säästellä. Päinvastoin. Piko nimittäin saa kimppuunsa kaikki viidakon eläimet papukaijoja myöten. Albumista selviää syy tähän. Ja myöskin se, että jääkö Pikosta mitään jäljelle papukaijojen, käärmeiden ja alligaattorien jälkeen?

PjaF0116_1

MARSUPILAMIN RAIVO kirjakaupoissa ja sarjakuvakauppiailla 16.3.2016!

Avainsanat