Mestari kylvää kuolemaa – järkälemäistä lännenviihdettä

30.09.2017 Tri Tuomio

Syys saapuu ja sen mukana perinteinen Tex-järkäle. Kuluva vuosi on ollut Tex-julkaisuissa jossain määrin konnakeskeinen. Nyt on klassisista konnista Mestarin vuoro astua näyttämölle. Mefisto, Yama ja Proteus keräilevät voimia kulisseissa. Mestari kylvää kuolemaa tarjoilee tuhdin kattauksen katalaa myrkynlykkäystä ja räjähtävää terroria. Mestarin konnankoukkujen jälkeen tarjoamme vielä jälkiruuaksi upean tulkinnan intiaanisotien legendaarisimmasta taistelusta.

Tiiliskivi korkataan Gianluigi Bonellin juonimalla ja Guglielmo Letterin kuvittamalla tarinalla Mestari iskee – San Franciscon myrkkymurhat. Luvassa on dekkarimman ääripään Texiä, eli ulvovien luotien sijaan luvassa on paljon puhuvia päitä. Hieman jopa uiviakin päitä. Paljon puhuu sekin seikka, että ensimmäistä laukausta odottelemme sivulle 94 saakka. Synkän intron jälkeen seikkailua käynnistellään lystikkäissä saunatunnelmissa.

Alkukevennyksestä siirrymme tosin pian Mestarin terroritekoihin. Herran modus operandina on uhata kokonaista kaupunkia ja vaatia mehukkaat lunnaat. Myrkytysten ohella tämä San Franciscoon sijoittuva seikkailu sisältää tuhdin määrän turpasaunoja, joten toimintaakin on tarjolla, vaikka aseet pysyvät koteloissa.

Bonelli osoittaa rohkeuttaan tarinankertojana myös pihtaamalla pääkonnan näyttämistä. Ensimmäistä kunnon vilausta Mestarista odottelemme sivun 160 pakeille.

Tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä päättyy Texin ja San Franciscon kannalta onnekkaasti. Hyvää konnaa ei kuitenkaan kannata poistaa kuvioista, joten Mestari palaakolttosten pariin heti seuraavassa tarinassa Mestarin paluu – New Orleansin tuhopommit. Piirtäjän puikoissa jatkaa Letteri. Kirjoitushommissa vetovastuu siirtyy Mauro Bosellille. Boselli ei lähde peesailemaan Mestari-tarinan hiiviskeleviä tunnelmia ja tekstipainotteisuutta, vaan myrkky vaihtuu ruutiin ja räjähdyksiin. Eli vähemmän dekkaria ja enemmän toimintaa.

Mukana on myös aitoja Villin lännen hahmoja vierailevina tähtinä. Kit Carsonin sukat laittaa pyörimään eräskin Annie Oakley.

Buffalo Billin sirkus ajoittaa vierailunsa New Orleansiin todella epäonnekkaasti, mutta lukijan riemuksi se tietää vanhojen tuttuja turisemaan Texin ja Kitin kera.

Ensimmäisen seikkailun maanläheisempien tunnelmien jälkeen on virkistävääkin, että Mestarin paluu viettää Bond-konna -sfääreihin, eli pääkonnan megalomaniassa ja eksoottisia kykyjä omaavissa kätyreissä ei säästellä. Megalomaniasta saammekin passelin aasinsillan tämän tiiliskiven päättävään tarinakokonaisuuteen…

Kahden dekkarihenkisen kaupunkitarinan jälkeen pääsemme haukkaamaan happea avoimelle preerialle, kun käsikirjoittaja Claudio Nizzi ja kuvittaja Giovanni Ticci ottavat käsittelyynsä kenraali Custerin kohtalon intiaanisotien kenties merkittävimmässä taistelussa.

Nizzin rohkeutta tämän tarinan suhteen ei käy kiistäminen. Little Bighornin taistelu on Villin lännen harrastajille suurten tunteiden ja intohimojen temmellyskenttää, joten faktojen on oltava kuosissa. Custerin lopullista tragediaa pohjustetaan tarinalla, jossa Tex ja Kit tekevät tyhjäksi Custerin pään menoksi punotun salaliiton. Samalla Custer tuodaan lähelle lukijaa, jolloin Little Bighornin taisteluun johtaneet virheliikkeet saavat perustelunsa.

Kolmiosainen tarinakokonaisuus lienee kunnianhimoisimpia Texin historiassa. Lukijalle avataan poliittinen ja taloudellinen tilanne, joka johti valkoiset maahantunkeutujat intiaaneille luvatuille maille ja vei hiljalleen kyteneen konfliktin avoimeen sotaan.

Nizzi tekee Texistä taistelun kulkua seuraavan tarkkailijan todella osaavin liikkein. Ticcin onkin helppo rakentaa vankan käsikirjoituksen päälle huimaa elegiaa preeriaintiaanien elämäntavalle. Little Bighorn oli viimeinen todella tuntuva isku valkoisten etenemistä vastaan.

Tex-jätti päätetään siis todella painavalla tarinalla. Järkäle tarjoaakin jokaiselle jotakin, sillä tarjolla on älyllisempää dekkarointia, hulluja rikollisia, historiallisia hahmoja ja historiallisia tapahtumia. Vähän tavallista vakavampaa Texiä siis. Texin ja Kit Carsonin välisen sanailun ystäviä ei silti ole unohdettu, eli parivaljakko piruilee toisilleen totuttuun tapaansa,

Nämä seikkailut on julkaistu aikaisemmin suomeksi 1989, 1997 ja 2002. Jos eivät löydy jo hyllystä, niin pakollinen hankinta Tex-faneille. Suositellaan myös kaikille hyvän lännenviihteen ystäville. 784 sivua parasta mahdollista Tex Willeriä!