Rubiinihäät – Mustanaamio romantiikan viidakossa

06.10.2017 Tri Tuomio

Mustanaamion ja Dianan häitä juhlittiin vuonna 1977, mutta pariskunta löysi toisensa jo aivan ensimmäisessä Mustanaamio-tarinassa vuonna 1936. Viidakon superhäitä jouduttiin siis odottelemaan muutamakin hetki. Mustanaamio & Diana – Rubiinihäät tarjoileekin romantiikan kaikki sävyt ja kuviot yhdessä mahtavassa paketissa. Luvassa on kaihoa, kateutta, katkeruutta, kapuloita rattaissa, kohtalokkaita väärinkäsityksiä, urheaa ujostelua, väräjävää vaikeilua ja maailmanluokan jahkailua.

Vaikka alkuaikojen Mustanaamio olikin hanakka mies pussaamaan ja tuntui muutenkin tietävän mitä tahtoo, niin aika pian Vaeltavasta aaveesta kuoriutui omaan ujouteensa tikahtuva viidakon herrasmies.

Mustanaamion ujouden määrän voidaan nähdä korreloivan jossain määrin lukijakunnan ikähaarukan kanssa. Alkuaikojen räväkämpi Mustanaamio todellakin oli jossain määrin aikuisempi herrasmiesseikkailija. Kielipainiminen ainakin sujui.

Toisaalta seikkailijan veri tuntui vetävän sankariamme erikoisiin tilanteisiin. Esimerkkinä vaikkapa tämä omista häistä myöhästyminen, kun konnan kurittaminen meni laivaan ehtimisen edelle.

Mustanaamion ja Dianan suhteen tulisten alkutunnelmien jälkeen alkaakin vuosikymmeniä kestävä kaihoisa vaihe.

Kilpakosijoitahan Mustanaamiolta ei tule puuttuman. Tästä pitävät huolen Dianan sukulaiset, joista naamioitu mies viidakon sydämestä ei ole nuorelle uranaiselle viisain mahdollinen valinta.

Tosin yleensä kosijat ymmärtävät väistyä kohdattuaan sen ainoa oikean.

Kun kaikki mahdolliset esteet on raivattu avio-onnen tieltä, on Mustanaamion itsensä aika keräillä rohkeutta.

Rohkeuden keräily kestää siinä määrin kauan, että jopa Rex pelkää kuolevansa vanhuuteen ja turvautuu kavereineen vippaskonsteihin.

Mustanaamio & Diana – Rubiinihäät tarjoaa siinä määrin kohtuuttoman paljon lystikästä kuvamateriaalia, että lopettelemme hehkutuksen tällä kertaa näihin kuviin, näihin tunnelmiin, vaikka mieli tekisi jatkaa ja jakaa kymmenittäin lisää toinen toistaan lystikkäämpiä lohkaisuja. Niitä nimittäin riittää.

Sirpa Alkusen lakoninen käännös ansaitsee tässä kohtaa erikoismaininnan. Allekirjoittanut on meinannut tuhota näppäimistönsä useaan otteeseen tämän teoksen parissa, sillä kahvit ovat uhanneet pärskähtää sorville sangen säännöllisesti tätä teosta toimitellessa.

Suosittelemme siis romantiikan ja huumorin ystäville. Tiukkaa toimintaakin on tarjolla. Ehkä palaamme konnien kolhimiseen vielä uudestaankin? Ensimmäinen kaksiosainen hehkutus? Ehkäpä… Jäämme siis jahkailemaan…

 

Avainsanat