Syleillään! Komediaklassikko on täällä taas!

26.07.2019 Tri Tuomio

Heinäkuun viimeisen perjantain ja kesäilijöitä hemmottelevien helteiden kunniaksi hehkuttelemme nyt vanhaa tuttua sarjakuvaklassikkoa. Koska tämä vanha tuttu saattaa hyvinkin olla maailman hauskin yksittäinen sarjakuva-albumi, niin ainakin llekirjoittaneen mielestä heinäkuu 2019 saa ansaitsemansa jäähyväiset.
Tämä vuonna 1972 ilmestynyt merkkiteos on osoittautunut immuuniksi ajan hampaille. Asterix ja Caesarin laakeriseppele on Albert Uderzon notkeaa viivaa myöten rakennettu niin kestävistä palikoista, että se tuskin romahtaa pelkäksi kuriositeeksi edes satojenkaan vuosien aikahaarukalla. Joten esitelkäämme nyt lyhyesti niitä kestomaukkaita aineksia, joista tämä herkullinen keitos on koostettu. Esimerkiksi gastronominen päteminen ja pröystäily eivät ole ihan heti poistumassa naurattavien asioden listalta…
Humalatila, uhoaminen ja huutaminen ovat myöskin sangen ikuisia huumorin aiheita.
Orjuus onneksi alkaa olla mennyttä aikaa, mutta Asterixin, Obelixin ja orjakauppiaan sananvaihto on ikuista.
Juhliminen väärään aikaan ja muiden ihmisten mielestä täysin väärästä syystä kuuluvat nekin perusinhimillisiin toimintoihin.
Toiminta- ja jännitysviihde ovat aina toimivia ratkaisuja. Tämä albumi tarjoaa luonnollisesti sekä hiiviskelyä että kolhimiskomediaa.
Helppoa viihdettä hinkuvat massat tarjoavat ovat osaaville satiirikoille aina hyvän paikan lyödä kunnareita. Bonuksena lystikkäitä eläimiä ja René Goscinnyn cameo.
Tämä albumi hymyilyttää jokaisella sivullaan ja naurattaa ääneen pelottavan usein. Ei siis välttämättä suositella julkisella paikalla luettavaksi. Ainakaan tässä maassa.