Nemi

Norjalaisen Lise Myhren luoma goottityttö Nemi on ilahduttanut, ihastuttanut ja ehkä jopa ärsyttänyt lukijoita jo vuodesta 1997 lähtien. Aluksi sarja esiintyi strippeinä lehdissä. Suomeen Nemi saapui 2000-luvun alussa. Nemin seikkailuja arkea on seurattu kahden albumin verran vuodessa.

Nemi Montoya on mustatukkainen, kaunis ja ikinuori nainen, joka tuntuu kieltäytyvän kasvamasta aikuiseksi. Hän asuu poikaystävänsä Grimmin kanssa. Heidän suhteessaan on, kuten kaikissa suhteissa, seesteisempiä ja myrskyisämpiä vaiheita. Välillä suhde on vaakalaudallakin, kun Grimm lähtee pitkälle kiertueelle bändinsä kanssa – mustasukkaisuus saa Nemin kuvittelemaan vaikka mitä.

Arkisten askareiden hoitaminen ei kuulu fantasiamaailmassa hyvin viihtyvän Nemin vahvuuksiin. Hän osaa olla tai heittäytyä harvinaisen epäkäytännölliseksi niin halutessaan. Toisinaan on jopa hetkiä, jolloin hän vaikuttaa hieman tyhmältä. Mutta jos kyse on Nemin suosikeista kuten Tolkienin Taru Sormusten Herrasta tai Star Warsista, hän on suorastaan kävelevä tietosanakirja.

Nemi rakastaa kirjoja ja elokuvia sekä metallimusiikkia. Uutisia hän ei katso, koska ne ovat ahdistavia. Elokuviin Nemi eläytyy niin, että Grimm joutuu välillä rauhoittelemaan häntä, joskus jopa jälkikäteen yöllä, kun Nemi näkee painajaisia.

Räväkkä ja vahvatahtoinen Nemi ei epäröi ilmaista mielipiteitään, olipa aihe mikä tahansa; yhteiskunnallinen epäkohta, koulukiusaaminen, kuolema, vanhusten hoito tai ympäristö ja ilmastonmuutos. Hän ei myöskään herkästi myönnä olevansa väärässä. Hän suhtautuu äärimmäisellä vakavuudella moniin sellaisiin asioihin, jotka ovat muille melko yhdentekeviä.

Liiallisuuksiin meno on Nemille tyypillistä, olipa kyse alkoholista tai herkkujen syömisestä. Tai joulukoristeista tai videopeleihin uppoutumisesta. Hänessä on selvästi materialistinen puoli, mutta se ei estä häntä kritisoimasta kulutushysteriaa.

Vaikka Nemi on omalla tavallaan yksinäinen susi, hänen elämässään on Grimmin lisäksi muitakin tärkeitä hahmoja, kuten ikääntynyttä rokkaria muistuttava gootti-isä ja hänen kumppaninsa sekä isosiskonsa tapaan mustiin pukeutuva pikkuveli. Sinitukkainen Anu ja hieman tukeva taiteilija Ofelia ovat Nemin parhaat ystävät. Ruskeaan kaapumaiseen mekkoon pukeutuva Ofelia on aina yhtä pessimistinen eikä hän usko ihmissuhteisiin, vaan viihtyy paremmin erakkona. Anu aikuistuu kolmikosta kenties eniten saatuaan lapsen – jolle Nemi alkaa tietenkin heti opettaa fantasiamaailman hienoutta.

Ulospäin kova, mutta sisältä pehmeä ja herkkä Nemi ei vanhene, mutta pysyy aina ajan hermolla, sanan säilä terävänä.